keskiviikko 16. syyskuuta 2009

Sukkasatoa ja hankittua


Heinälatoon kerkesin nämä nakata vielä viime viikon puolella, mutta tänne ei sitten enää aika riittänyt. Nämä siis olivat toisen viikon panokseni sukkasadon kartuttamiseksi. Seiskaveikka jättiraidasta neulotut n. kokoa 39 olevat perussukat, jotka päätynevät pukinkonttiin, vaikka nyt sattuvatkin olemaan sekoitus kaikkia ihan omimpia värejäni. Oikeastaan tiedän jo aika varmasti kenelle nämä päätyvät. Ihan hyvä on ollut sadonkorjuutahti tähän mennessä: sukkapari per viikko, Toivottavasti vauhti pitää jatkossakin, jotta saisin mahdollisimaan monet joululahja ym. sukat valmiiksi jo hyvissä ajoin.

Lauantaina minulle kävi vähän hassusti. Olin nähnyt lehdessä mainoksen, että Soukan Menitassa olisivat Purot lauantaina tarjouksessa 2,50 euroa / kerä. Koska Puroille värissä Ruska on suunnitelma, jota haluaisin aika pian päästä toteuttamaan, oli niitä tietenkin pakko hakea, kun halvalla sai. Ihan vahingossa tarttui mukaan muutakin. Kauan kyllä mietin, mutta en voinut jättää ostamatta: Schachenmayrin Alpaka Fashionia 500 g. Hintaa paketilla oli 19,50 eli ei päätä huimannut ja väri on erittäin kaunis tumma vihreä. Ja onhan tuollekin oikeastaan suunnitelma: haluan itselleni alpakkatakin. Ja yleensä alpakka on liian kallista, jotta viitsisin sitä itselleni neuletakin verran ostaa. Nyt pitää enää keksiä sopiva malli, joka ei niele liikaa lankaa, koska tuota todellakin on vain se puoli kiloa. :)


Jos nyt ihan rehellinen olen, on mallikin jo lähes päätetty. Joten ihan hyvä ja tarpeellinen ostos se sittenkin taisi olla. Olen yrittänyt vähentää kaikkia heräteostoksia ja aion lankaakin ostaa enää vain silloin, kun tiedän mihin sitä tarvitsen ja suunnilleen myös kuinka paljon. Joskus tosin suunnitelmat ovat kyllä valmiina, mutta tiedän, etten ehdi niitä kovinkaan nopeasti toteuttaa. Jatkossa olisi tarkoitus jättää myös hamassa tulevaisuudessa toteutettavissa olevien suunnitelmien lankojen hankinta hamaan tulevaisuuteen. Kyllä kotiin täytyy muutakin mahtua kuin lankaa. Ainakin itselleni olisi ihan hyvä olla hieman tilaa... ;)

2 kommenttia:

  1. Ihanat nuo jättiraitasukat! :) Minä tein joskus ystävälleni tuosta väristä Kerttu-sukat, vai olikohan se sittenkään jättiraitaa vai sitä kapeampaa raitaa... no, joka tapauksessa nätit sukat! :)

    VastaaPoista
  2. Heips! Oletko huomannut Sukkasadon Kotiladosta, että olet voittanut lahjoittamani yllätyspaketin!?
    Onnea!
    Laita osoitetietosi sähköpostiini, niin laitan pakettia tulemaan. taija piste kujala ät gmail piste com

    VastaaPoista